perjantai 8. toukokuuta 2020

Givenchy Antigona Small

postaus sisältää mainoslinkkejä
 
En tiedä oliko syynä sosiaalisen eristyksen aiheuttama sekoaminen, mutta rohkaistuin viimein ostamaan ensimmäisen designer-laukkuni. Olen jo pitkään haaveillut arkikäyttöön sopivasta mustasta laukusta, joka olisi sen verran laadukas, etten saa sitä hajalle muutama vuoden jatkuvassa käytössä. Givenchy Antigonan ja Saint Laurent Sac De Jourin välillä pitkään arvottuani päädyin lopulta Antigonaan. Käytän yleensä aika rentoja vaatteita, joten Antigona sopii tyyliini hiukan paremmin.

En enää juurikaan seuraa trendejä, vaan ostan sitä mitä käytän. Varsinkin kun on kyse isommasta ostoksesta, niin valitsen mieluummin ajattoman mallin kuin sen kaikista trendikkäimmän. Givenchy Antigona on ollut aika kauan markkinoilla, mutta se ei haittaa ollenkaan. Päinvastoin, mulle se kertoo että kyseessä on aika hyvä laukku, jos ihmiset ovat valmiita sitä ostamaan lähes kymmenen vuoden jälkeen.

Olen huomannut että suosin jokapäiväsessä elämässäni isompia laukkuja, joissa on kaksi kahvaa ja olkahihna. Arkilaukkuuni täytyy mahtua mukavasti täysikokoiset kuulokkeet, vesipullo ja vaikka aamupalajugurtti, jos joudun kiireessä lähtemään. Päädyin hankkimaan laukun koossa small, joka on juuri sopiva arkikäyttöön. Läppäriä tänne ei mahdu, enkä muutenkaan sellaista käsilaukussa kantaisi, mutta tabletti sopii hienosti ja tilaa jää vielä runsaasti yli.


Yleensä sileäpintaiset laukut ovat arkoja naarmuille ja käytön jäljille, joten vähän arkailin tämän mallin valintaa. Tein kuitenkin vähän taustatutkimusta lukemalla arvosteluja ja kuulin, että Givenchy Antigonan sileä nahka itseasiassa kestää käyttöä paremmin kuin karkea nahka. Sain tästä heti hyvin kokemusta kun ensimmäisellä käyttökerralla naarmutin laukun hienosti autotallin oveen. Olin siitä aika harmissani, mutta naarmu onneksi tasottui käytössä, eikä sitä näy enää ollenkaan!

Ainoat huonot puolet, joita olen toistaiseksi huomannut, on olemattoman pieni kännykkätasku, jota ei pysty edes käyttämään ja pieni suuaukko, jota joutuu venyttämään jos laittaa laukkuun isompia tavaroita. Jotkus ovat valitelleet laukun painoa, mutta minusta tämä ei mitenkään erityisen paiavalta tunnu. Kaiken kaikkiaan suosittelisin tätä sille joka etsii ajatonta arkikäyttöön sopivaa laukkua.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Meljeanna

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig